Hei Kaikki!
Vuosi on kohta lopuillaan, viimeistä päivää viedään! Kulunut vuosi on antanut paljon: hienoja kokemuksia, hyviä tuloksia, uusia tuttavuuksia ja ystäviä. On sattunut myös ikäviä asioita, joita ei kai voi ikinä välttää. Loukkaantumiset kuuluvat urheiluun ja niitä sattuu. On vain opittava varautumaan niihin ja kestämään alamäet kun niitä eteen sattuu. Mäen alta matka jatkuu taas uudestaan ylöspäin!
Uusi vuosi ja uudet kujeet edessä. Odotan kovasti tulevaa vuotta ja kilpailuja Sini Spiritin sekä myös Sini Solinan kanssa. Päätähtäin on Rotterdamin EM-kilpailuissa. Sinne on kuitenkin vielä matkaa ja paljon on töitä edessä. Uusi kisakausi alkaa heti viikon päästä Münsteristä, josta meillä on viime vuodelta hyviä muistoja.
Tahdon vielä kiittää kaikkia kuluneesta vuodesta! Erityisen iso kiitos vanhemmilleni, Sinituotteelle, Hubertus Schmidtille, Riitta Holopaiselle, Kyralle ja Nooralle, jotka ovat kaikki omalla panostuksellaan auttaneet minua vuoden aikana.
Toivon kaikille paljon iloa, terveyttä ja menestystä ensi vuodelle!
Emma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti