sunnuntaina, syyskuuta 25, 2011

Donaueschingen



Hei kaikki!

Ei nyt ollut meidän viikonloppu. Sini oli jo perjantaista lähtien treenissä hermostunut kaikesta hälinästä mitä kilpailupaikalla oli eikä meinannut rentoutua millään. Perjantain treeni meni siinä vain hölkätessä ja Siniä rauhoitellessa. Lauantaina aamulla otin vielä Sinin ulos ja pääareenalle. Se sujui jo vähän paremmin ja Sini malttoi jo hieman keskittyä minuun. Sain lähtöpaikaksi mukavasti numero 1:n. Sini oli verryttelyssä jo oma itsensä ja lähdin hyvin mielin radalle. Ensimmäisessä lisätyssä ravissa tunsin jo miten Sini jännittyi ja saimme tahtirikon. Ravi sulut ja ensimmäinen passage-piaff osuus vielä sujui jotenkuten, mutta käynnissä Sinin jännittyneisyys jo selvästi näkyi. Jotenkin onnistuin luotsaamaan Sinin radan läpi viimeiselle keskihalkaisijalle, jossa emme sitten päässeetkään enää eteenpäin. Sini taisi saada jonkun flash backin EM-kisoista ja sirkus vaihde iski päälle. Valitettavasti jouduin jälleen keskeyttämään suorituksen ja niin me pakkasimme kamat autoon ja suuntasimme takaisin kotiin.
Luulen, että lähdemme taas ensin hieman rutiinin hakuun, jotta Sini pääsee taas sisälle kilpauluhevosen elämään. Pää pystyyn ja kohti uusia haasteita.

Ei kommentteja: