perjantaina, joulukuuta 31, 2010

Kotona/ Home

Hei Kaikki!

Vuosi on kohta lopuillaan, viimeistä päivää viedään! Kulunut vuosi on antanut paljon: hienoja kokemuksia, hyviä tuloksia, uusia tuttavuuksia ja ystäviä. On sattunut myös ikäviä asioita, joita ei kai voi ikinä välttää. Loukkaantumiset kuuluvat urheiluun ja niitä sattuu. On vain opittava varautumaan niihin ja kestämään alamäet kun niitä eteen sattuu. Mäen alta matka jatkuu taas uudestaan ylöspäin!
Uusi vuosi ja uudet kujeet edessä. Odotan kovasti tulevaa vuotta ja kilpailuja Sini Spiritin sekä myös Sini Solinan kanssa. Päätähtäin on Rotterdamin EM-kilpailuissa. Sinne on kuitenkin vielä matkaa ja paljon on töitä edessä. Uusi kisakausi alkaa heti viikon päästä Münsteristä, josta meillä on viime vuodelta hyviä muistoja.
Tahdon vielä kiittää kaikkia kuluneesta vuodesta! Erityisen iso kiitos vanhemmilleni, Sinituotteelle, Hubertus Schmidtille, Riitta Holopaiselle, Kyralle ja Nooralle, jotka ovat kaikki omalla panostuksellaan auttaneet minua vuoden aikana.

Toivon kaikille paljon iloa, terveyttä ja menestystä ensi vuodelle!

Emma

maanantaina, joulukuuta 20, 2010

Moi!

Sormi on nyt vihdoinkin parantunut ja ruuvitkin lähtivät viime perjantaina pois. Nyt olen jo täydessä työn touhussa ja treeni Sini Spiritin kanssa jälleen vauhdissa. Ensi vuosi alkaa heti Münsterin kisoilla tammikuun alussa.
Meille on tullut tänne Saksaankin jo hirveästi lunta ja yöksi on tulossa kylmä. Illalla jo -13!! Alkaa tuntua jo ihan kotoiselta täällä lumen keskellä.
Joulun vietän tänä vuonna Saksassa. Tällä kertaa joudun olemaan töissä, valitettavasti. Joulu olisi aina mukava viettää perheen parissa.


Hyvää ja lumista joulua kaikille!

Toivottaa Emma sekä Sini hepat

keskiviikkona, lokakuuta 27, 2010

No niin, nyt on sitten oikea etusormi kipsissä ja sairaslomaa... Putosin pari viikkoa sitten ihan harmittomasti hevosen selästä ja jotenkin onnistuin joko tippumaan sormi edellä tai sitten kiertämään sormen ohjan ympäri. En tiedä kummin kävi, mutta tuloksena oli paksu sormi jonka ajattelin vain venähtäneen hieman. Viikkoa myöhemmin turvotus ei meinannut laskea ja tallillamme käyvä ortopedi halusi varmuudeksi ottaa röntgen kuvat. Ja kas kummaa, sormen pää oli haljennut kahteen osaan joten ortopedi laittoi lähetteen sairaalaan ja suositteli leikkausta. Sairaalassa sanottiin samaa, joten ei muuta kuin varattiin pikaisesti leikkausaika. Leikkaus tehtiin eilen täysin nukutuksessa, mutta illalla pääsin kuitenkin jo kotiin. Nyt on edessä 3-4 viikkoa sairaslomaa. Onpa tylsää. Tietysti onni, että tämä sattui nyt vasta MM:n jälkeen ja onni ettei solisluu murtunut uudelleen. Kumminkin harmittaa taas olla pidemmän aikaa treenaamatta.

So I got bad news. I broke the top of my second finger on the right hand and I needed to have a surgery. This all happened 2 weeks ago when I fell down from the horse really harmlessly. I thought my finger got twisted somehow and it will be thick and blue for few days, that's all. But one week later it was still the same and I went to take the x-rays. Suprise, suprise! I was broken! I had the surgery yesterday and now I need to rest 3 or 4 weeks before I can start thinking about to ride again. I'm a bit sad but luckily this didn't happen before the WEG!!

maanantaina, lokakuuta 18, 2010



Moikka! Nyt on ollut aihetta juhlaan! Viime lauantaina järsestimme tallilla juhlat ja syitä olikin useita: MM, kilpailumenestys, uusi hevonen, ratsuttajatutkinto... Oli hyvää ruokaa, juomaa ja musiikkia. Pikku purtavaa oli sekä suomalaista että saksalaista. Esimerkiksi poro ja ruisnapit kelpasivat! Ohessa kuvia juhlista.




tiistaina, lokakuuta 12, 2010

Kotona/ Home

Kotimatka Kentuckysta takaisin tänne kotitallille Saksaan sujui meidän osaltamme hyvin. Oltiin myöhään sunnuntaina iltapäivällä kotona ja meitä vastassa oli odottamassa suuri joukko ystäviä ja työtovereita. Oli mukava palata kotiin sellaiseen vastaanottoon! Sini oli tyytyväinen kun pääsi rankan reissun jälkeen omaan karsinaan ja minä illalla omaan sänkyyn. Paluu arkeen tapahtui heti seuraavana päivänä, 8 hevosen ratsastus sekä tavaroiden purku. Sitä seuraavana päivänä tuntui kyllä kropassa, että olin useamman hevosen ratsastanut edellisenä päivänä. En muista koska olisin ollut niin kipeä!

Home sweet home! It's nice to be home again. Our return trip from Kentucky went well and we got to our home stable late on Sunday afternoon. I was suprised by my friends who made a homecoming party for us. They were waiting at the barn when we arrived. Sini was happy to be his on stable again and I enjoyed from my own bed. I started working the day after and got to ride 8 horses and unpack our stuff. The next day after that all my muscles were sore from riding and that doesn't happen often!

Kuvia MM kisamatkalta





perjantaina, lokakuuta 01, 2010

MM päivä 13

Meidän kisat ovat nyt pikkuhiljaa loppusuoralla. Minä lennän jälleen Sini Spiritin kanssa ja meidän lähtö on lauantai iltana. Muutama päivä vielä aikaa nauttia lämmöstä
sekä MM huumasta.
Tänään käytiin Sinin kanssa kävelemässä sekä verryttelemässä ja hyvältä tuntui. Sini ei ollenkaan tunnu väsyneeltä, mutta luulen, että sekin on ikionnellinen kun taas pääsee omaan turvalliseen karsinaan kotitallissa.

I'm going to fly again back home with Sini and our flight is going at Saturday night. So we have still few days left here in Kentucky and we are going to enjoy the rest of the days watching the games. The weather is good again but not so hot anymore like last week.
Today I went hacking with Sini and we did light warm up. He feels still fit and not tired at all but I think he is going to be really happy when he can go back to his own stall at Hubertus' barn.

MM päivä 12

Hei kiitos kaikille tsemppaajille sinne kotisuomeen sekä tänne paikanpäälle! Toinen MM-startti on nyt takana. Sini tuntui speciaalissa oikein hyvälle ratsastaa, mutta ajoittain se hieman jännittyi, kuten toisessa piaffissa ja itse mokasin täysin vaihdot jokaisella askeleelle. Täytyy lähteä kotiin harjoittelemaan viiteentoista laskemista! Tuntui upealta ratsastaa tänään jo hieman isomman yleisön edessä ja sääkin sattui olemaan jo aurinkoinen. Loppuen lopuksi virheistä huolimatta olen tyytyväinen suoritukseen ja tavoitehan täyttyi, pääsin 30 parhaan joukkoon ja siitä on hyvä jatkaa seuraaviin koitoksiin!

keskiviikkona, syyskuuta 29, 2010

MM päivä 11

Jabadabaduuuuu!!! Ja jatkoon päästiin! Huomenna startti 11.45 paikallista aikaa. Pitäkää peukkuja!


WE MADE IT!!! Tomorrow my starting time will be at 11.45 local time. Keep the thumps up!

tiistaina, syyskuuta 28, 2010

MM päivä 10

Ensimmäinen MM-startti takana ja hienosti meni! Sini tuntui pirteälle, mutta rennolle ja hyväntuuliselle verryttelyn alusta asti. Pieni vesisadekaan ei haitannut. Kun ratsastimme sisään areenalle Sini hieman jännittyi, mutta rupesi nopeasti taas kuuntelemaan minua ja sisäänratsastuksessa se oli jo täysin rento. Sisäänratsastus olikin ehkä yksi parhaista, joita Sinin kanssa olemme tehneet. Kyran ohjeet mielessä ratsastin radan läpi, harmittavasti ykkösissä jäi kaksi vaihtoa tekemättä sekä lopputervehdyksen Sini päätti tehdä hieman liian aikaisin. Muuten olen erittäin tyytyväinen ja iloinen suoritukseen! Oli ihanaa kuulla paljon positiivisia kommentteja sekä ratsastuksestani että Sini Spiritistä monilta ihmisiltä! Nyt jännitetään riittääkö prosentit jatkoon!

My very first WEG start is now behind me. And I'm very pleased. The warm up went well and Sini felt relaxed and was nice to ride. Even little rain didn't bother. When we rode in to the main arena Sini got first a bit tense but started listening my aids again very quickly. He was relaxed and supple when we started our test. I'm really happy about my ride even if I got only 13 flying changes on every stride instead of 15. Now we can only hope that I qualify for the special.

maanantaina, syyskuuta 27, 2010

MM päivä 9







Eläinlääkärin tarkastus meni läpi ja nyt se sitten alkaa! Viimeiset treenit Kyran kanssa pääareenalla ja Sini tuntuu hyvälle! Hyvillä mielin huomiseen starttiin. Nyt keskittymään ja nukkumaan kunnon yöunet!




Vet check was ok so now it really starts! The last training in the main arena went well and Sini feels good! I'm really happy with him. Now I have to get some rest and concentrate on tomorrow.

MM päivä 8







Treeni Kyran kanssa sujui taas eilistä paremmin! Vähän tänään töppäiltiin vaihdoissa jokaisella askeleella ja jouduimme sitten keskittymään enemmän laukkaan. Lopussa Sini tuntui kuitenkin ihan hyvältä.
Illalla oli sitten viimein avajaiset. Ohjelma alkoi seitsemältä paikallista aikaa ja joukkueiden sisäänmarssi alkoi vasta yli puoli tuntia myöhemmin. Minä sain kunnian olla lipunkantajana. Olipa hienoa marssia areenalle ihmisten hurratessa ja varsinkin kun paikalla oli myös muutamia suomalaisia jotka heiluttivat lippuja ja hurrasivat meille! Marssin jälkeen pääsimme myös katsomoon istumaan ja seuraamaan loppuohjelmaa.

Today the training with Kyra went again better than yesterday. We made mistakes in the changes on every stride and that's why we had to concentrate more to the canter work. At the end Sini felt gut again.
The opening ceremony was in the evening. It started at 7 p.m and the teams went in over 30 min later. I was honored to carry the flag. The feeling was amazing when we walked in to the arena and people were clapping their hands and cheering. There were also finnish people wawing the finnish flags.




sunnuntai, syyskuuta 26, 2010

MM päivä 7

Hei!

Vähän huonoja uutisia... Hubertus on estynyt tulemaan. Aluksi se tuntui maailmanlopulta, mutta kauaa ei ehditty murehtimaan sillä Kyra suostui Portugalilaisten ohella katsomaan myös minua. Huh mikä helpotus! Nyt on siis Kyran kanssa treenattu pari kertaa ja ihan hyvin on lähtenyt sujumaan. Tietysti auttaa, että olin jo teamPP aikoina Kyran valmennuksessa niin vaihdos ei ole suuren suuri.
Tänään ehdimme vilkaista myös reining harjoituksia ja kukas se muukaan siellä oli kuin Anky. Ihan mielenkiintoisen näköistä touhua. Tai ainakin miljoona kertaa rennommalla meiningillä kuin kouluratsastus!

I got some bad news.. Hubertus are not able to come to Kentucky and I felt miserable. But it didn't last long before we talk to Kyra and she promised to help me. So we already had few lessons and it went well. I think it's not so difficult to train with Kyra because I had trained with her when I was still in Finland.
We also had time to watch some reining riders to train their horses. And of course Anky was there too. It was really interesting to see how different it is compering to dressage!

perjantaina, syyskuuta 24, 2010

MM päivä 6

Tänään ratsastin jälleen aamupäivästä. Sini tuntui jälleen hieman paremmalta kuin eilen. Tein paljon siirtymisiä ja kokoamisia sekä lopuksi hieman piaffia ja passagea. Huomenna päästään vihdoin pääareenalle!



Sini Spirit ja minä verryttelykentällä


Today we trained in the morning. Sini felt again a little bit better. We made lot of transitions and collecting in every paces. At the end I made piaff and passage. Sini did it good. Tomorrow we can finally go to the main arena with the horses!

torstaina, syyskuuta 23, 2010

MM päivä 5

Tervehdys täältä Atlantin toiselta puolelta! Helteet jatkuvat!
Tänään pääsin jo ensimmäisessä vuorossa eli puoli kahdeksalta täkäläistä aikaa treenaamaan Sinin kanssa kilpailuverryttelykentälle. Sini on vielä ollut hieman hankala ratsastaa, keskittymisongelmia sun muita, mutta tänään se alkoi jo tuntua samalta kuin kotona. Tänään harjoittelin jo hieman liikkeitä, kuten sulkuja ja vaihtosarjoja.
Lounas tarjottiin ekaa kertaa kilpailupaikalla. Ruokala on ratsastushallin aulassa, jossa on ilmastointi sekä paljon tilaa. Alkuun oli hieman ongelmia ruokailun kanssa, mutta vähitellen sekin asia alkaa jo järjestäjän puolesta olla hoidossa.
Iltapäivällä ehdimme hieman rentoutua ja loikoilla muutaman tunnin hotellimme uima-altaalla jonka jälkeen kävin vielä kävelemässä Sinin kanssa.

Hello everybody! The summer weather goes on. Today was the hottest day in this week.
I rode Sini this morning very early. We were allowed to train on the warm up arena for dressage. Sini felt a little bit more like at home. We trained half-passes and serial flying changes.
After lunch we went back to our hotel and spent few hours by the pool just relaxing. It feels like holiday! Only one horse to ride and time to do also something else!

keskiviikkona, syyskuuta 22, 2010

tiistaina, syyskuuta 21, 2010

MM päivä 3

Sini sai tänään naapurit. Tähän asti raukka on joutunut olemaan yksin ja nähnyt vain vastapäätä olevat hevoset. Tänään saapuivat viimein Sveitsin kouluhevoset jotka majoittuivat Sinin toiselle puolelle.
Päivä oli aikaisempia päiviä kuumempi. Yritin ratsastaa Sinillä vain pieniä pätkiä ja pitää useita käynti pausseja, jotta vireys säilyy. Lisäksi Sini saa elektrolyyttejä. Onneksi meillä on hyvä karsina jonne aurinko paistaa vasta myöhemmin illalla. Huomiseksi on luvattu jo +34 astetta!
Kävimme myös kiertoajelulla golf-autollamme. Löysimme vielä lisää kenttiä ja tallirakennuksia sekä lisäksi alueella on hevosmuseo ja suihkulähteitä!
Huomenna jaloittelen Siniä jo aikaisin aamulla ja iltapäivällä treenaamme vasta kunnolla. Ratsastusvuorot kouluverryttelyyn on arvottu huomisesta lähtien ja me päästään samaan aikaan Brasilian kanssa.

Emma

maanantaina, syyskuuta 20, 2010

MM päivä 2


Huh hellettä! Ihana kun on taas kesä! Onneksi klippasin Sinin vielä kotona ennen lähtöä, sillä muuten sillä olisi kyllä tuskaisen kuumat oltavat.
Tänään käytiin Sinin kanssa tutustumassa pääareenan verryttelyalueeseen. Välimatkat täällä Kentucky Horse Parkissa ovat pitkät ja Sinin kanssa kävelimmekin melkein vartin tallialueelta kyseiselle kentälle. Muut tukijoukot ajelivat golf-autolla edeltä.

It's summer again! It was good that I clipped Sini at home before we left. Otherwise he would have a hard time to get use to the warm weather again.
Today we went to see the warm up by the main arena. It took us almost 15min to get there. This Horse Park is really huge and the ways are long. So it's good that we can drive around with the golf car!


sunnuntai, syyskuuta 19, 2010

Kentucky

Saapuminen kisapaikalle

Moi,

Tänään vihdoin ja viimein saavuttiin kisapaikalle. Keskiviikkona aamupäivällä lähdettiin kotoa Ettelnistä Belgiaan Liegen lentokentälle, josta lento Cincinatiin lähti torstai aamuna kuudelta. Karanteenissa Cincinatissa vietettiin 2 vuorokautta ja tänään illalla päästiin viimeinkin Kentucky Horse Parkiin. Ehdittiin vain nopeasti purkaa tavarat, jotta ehdin käydä Sinin kanssa vielä verryttelemässä. Karanteenitallissa saimme vain talutella hevosia teltan sisällä. Huomenna ehditään tarkemmin tutustua kisa-alueeseen, joka ensinäkemällä vaikuttaa todella laajalle.

Hi,

Today we just arrived to the Kentucky Horse Park. Finally! We left home stable on Wednesday morning and drove to Liege airport in Belgium. Thursday at 6 a.m we took off and landed around 9.30 a.m local time to Cincinati. Then we spent 48 hours in quarantine close to Cincinati airport. Today after arriving to the Kentucky Horse Park I took Sini out for warm up. In quarantine we were allowed only to walk the horses by hand inside the tent. Tomorrow we will take a closer look to the show ground.




tiistaina, syyskuuta 14, 2010

Hei!

No nyt on matkajärjestelyt MM-kisoihin loppusuoralla. Keskiviikkona on tarkoitus lastata Sini Spirit autoon ja ajaa Belgiaan, josta lento Amerikkaan lähtee torstaina. Lennän itse Sinin mukana. Hui kun on jännittävää. Eniten mua ehkä pelottaa juuri se lentäminen. Sini kun oli alkuun vähän hankala kuljettaa, mutta nykyään reissaaminen hevosautossa ja jopa myös laivassa sujuu ongelmitta. Mutta mites sitten se lentäminen... Onneksi lentokoneessa on osaavaa henkilökuntaa jotka jatkuvasti lentävät hevosten kanssa! Yritän ainakin lohduttautua ajatuksella.
Pakkaaminen on vielä kesken sekä omien että hevosen tavaroiden osalta. On niin paljon kaikkea mihin pitää kiinnittää huomiota ja merkitä kaikki mukaan tulevat tavarat ja pakata ne laatikkoihin. Siis ei mitään irtotavaraa.. Jota on tietysti hevosauto pullollaan kun kisareissulle lähdetään.
Sini on ollut hyvällä tuulella eikä varmaan osaa yhtään odottaa mitä eteen kohta tulee. Suomenmestaruuskisojen jälkeen se sai nautiskella ja palautua pitkästä kisareissusta. Ja samalla sai olla lihotuskuurilla!


Emma

keskiviikkona, elokuuta 04, 2010

Finland!!

Hi everybody!

I'm now home in Finland with my horses Sini Spirit and Sini Solina. My plan is to ride here the finnish championships witch are 6.-8. of August in Hyvinkää.
I left from Germany last week on Saturday. I drove my lorry by myself to Travemünde and then we took the ferry to Helsinki. We arrived on Monday morning. The first 2 days I took the horses out for walking and I made only a light warm up with them. They both felt really fresh and loose, not stif at all. Today I trained the both horses for the first time after the trip. The training went well. Solina is going to compete on Friday and Sini will go on Saturday and Sunday. I'm looking forward to the show at my home arena and I'm really happy that after 4 years I can ride in Finland again. See you all there!

Emma

keskiviikkona, kesäkuuta 09, 2010

Lingen


The show in Lingen was a really nice and good organized. We arrived on Friday afternoon because of the vet check and then I wanted to show the main arena to Sini Spirit. I took my mare, Sini Solina, also with me to the show. I want to train her somewhere else than at home and it's good for her to see new things too. Gran Prix was on Saturday and I started at the beginning. Sini felt good in the warm up and was super relaxed. Unfortunately when we went in to the main arena Sini got tense. He was not really listening to me anymore and wanted to look around only. The first part of the test he was hurrying and we made few mistakes. After the walk he got a bit more relaxed and the canter tour was the best we have made so far. I was happy that my one and two tempies were without mistakes! It was too bad that we got so low score and couldn't compete anymore on Sunday. Now we are home and after few easy days we get back to work and we start to look forward to the next show.

Take care,

Emma

maanantaina, toukokuuta 31, 2010

I just came home from the stables and now I'm sitting in front of the window with my computer. It is really depressing to look outside because it's only raining and raining and raining.... I think the summer missed us this year. Well the life in the stables goes on anyway and Sini Spirit is full in training. Our next show will be Lingen in this coming weekend. Sini feels better than before Hagen. I have been concentrating more to the basic work and especially in canter. So I'm really looking forward to the show and how it works there. The Gran Prix is going to be on Saturday and hopefully we can ride the Special on Sunday. Wish me luck and keep the thumbs up! =)

Emma & co

tiistaina, huhtikuuta 27, 2010

Hagen Horses&Dreams



Heippa!

Huh olipa taas viikko! Tiistai iltana jo lähdin täyden hevosauton kanssa kohti Hagenia. Mukaan lähti Sini Spiritin lisäksi Sini Solina sekä Fürst Kaspar. Solina lähti mukaan opettelemaan ja haistelemaan kisatunnelmaa. Sini Spiritin kanssa eka luokka oli vasta lauantaina, mutta oli hyvä, että pääsin jo keskiviikkona ekaa kertaa ratsastamaan kisa-areenalla. Sini oli nimittäin alkuun tosi hermostunut ja kävi kuumana. Hubertus saapui paikalle torstaina joten to ja pe treenasin vielä hänen kanssaan. Perjantaina Sini alkoi jo rentoutua. Lauantaina oli GP ja verryttelyssä Sini oli taas vähän hermostunut, mutta radalla rentoutui ja ohjelma sujui hyvin, tosin peruutuksessa sekä vaihdoissa jokatoisella askeleella tuli virhe eivätkä piaffit onnistuneet hyvin.
Sunnuntaina oli GP Special. Kun ratsastin sisään radalle Sini kävi aika kuumana, mutta radan edestessä rauhoittui. Tällä kertaa taas pieni virhe vaihdoissa jokatoisella ja vaihdot jokaisella menivät ihan pöpelikköön. Tulos kuitenkin 68.2% joka on tähän mennessä meidän paras tulos kansainvälisistä kilpailuista.
Kävin eilen sairaalassa poistattamassa solisluusta naulan, jonka vuoksi olen nyt n. 2 viikkoa sairaslomalla. Ehdin jopa piipahtamaan Suomessa =)


keskiviikkona, helmikuuta 17, 2010

Liebe Grüsse aus Etteln!

Die Pferde sind fit und ich habe viel zu tun.

Mit Santos habe ich heute Schnee Träining gemacht. Man muss noch die letzte Schnee geniessen! Es war richtig schön und Santos hat sich sehr gefreut.

Sini Spirit hat jetzt noch Turnierpause. Nächstes mal geht er in Braunschweig am 12.-14.3.

Die neue Stute Sini Solina mage ich total gerne. Sie ist sehr sensible und leicht zu reiten. Mit ihr reite ich erst mal keine Turniere. Wir müssen uns erst zu Hause richtig gut kennenlernen und einfache Sachen üben wie Takt, Losgelassenheit, Anlehnung usw.

Emma

Terveiset viimeisiltä hangilta! Teimme Santoksen kanssa hieman hanki treeniä (hanki = 20cm lunta...). Tosin tänään jo lämmintä +5 ja lumet sulaa kohisten.... Samaa ei kuulemma voi sanoa Suomesta!

Sini Spirit voi hyvin ja valmistautuu seuraaviin kilpailuihin, jotka ovat 12.-14.3. Braunschweigissa. Sinne saadaankin kunnon kannustusjoukko Suomesta =) Ihanaa!

Sini perheen uusimman jäsenen, Sini Solinan kanssa yhteistyö on lähtenyt hyvin käyntiin. Tällä hetkellä keskitymme perusmuotoon, tahtiin ja siirtymisiin. Meillä on vielä pitkä ja mielenkiintoinen matka edessämme. Kisoja ei ole tulossa vielä vähään aikaan. Tutustumme ensin kotona kaikessa rauhassa ja rakennamme peruskuntoa. Kun Solina on mielestäni valmis, viemme sen radoille.

Oikein mukavaa lopputalvea kaikille ja nauttikaa vielä valkeista hangista!

Emma

tiistaina, tammikuuta 19, 2010

Münster KK cup 2010


Olipa viikonloppu! Tuntuu vieläkin uskomattomalta, että voitimme Sini Spiritin kanssa noinkin kovatasoisessa kilpailussa kuin Münster 2 luokkaa! Alkuun jännitin kisoja hirveästi, sillä viime vuoden kokemuksella Sini ei oikein viihtynyt Münsterin vaikeassa ja meluisassa hallissa. Lauantain lyhyen GP:n verryttelyssä Hubertus oli auttamassa minua ja sainkin Sinin pidettyä rauhallisena ja rentona. Olin käynyt lauantai aamuna jo näyttämässä kilpailuareenaa Sinille, mutta silloin se oli hermostunut ja säikkyi kaikkea. GP- rata oli hyvä, mutta kürissä Sini oli vielä parempi! Jouduin verryttelemään yksin sillä Hubertus starttasi juuri minun jälkeen seuraavana. Tein kaikki kuitenkin samalla tavalla kuin edellisenä päivänä, käytin tosin hieman enemmän aikaa ja pidin paljon käynti pausseja ja radalla Sini oli kuin unelma! Luotin siihen, että se tekee mitä pyydän ja että vaihdot onnistuvat ja niin kävi! Se oli mun elämäni tähänastisesti paras rata tällä hevosella! En voi olla muuta kuin ikionnellinen!
Hubertuksen hevosen hoitaja oli koko sunnuntain vatsataudissa ja minä ajoin hevosauton kotiin. Matkan aikana minäkin jo rupesin voimaan pahoin ja koko eilisen päivän vietinkin sängyn pohjalla. Tänään pääsin jo takaisin töihin ja arkeen. Sini huilii tämän viikon, se sai rokotukset ja saa palautua kovasta kisaurakasta. Treenit jatkuu ja kisasuunnitelmista kertoilen lisää tuonnenpana.
Oikein mukavaa viikkoa ja pitäkää Suomen lippu korkealla =)

Emma