tiistaina, joulukuuta 02, 2008

Jöllenbeck 29.-30.11.2008

Olin Sini Spiritin kanssa tämän vuoden viimeisissä kisoissa Jöllenbeckissä ihan tässä lyhyen ajomatkan päässä. Lauantaina starttasimme Intermediare II luokassa, jossa sijoituimme 25 lähtijän joukossa jaetulle kolmannelle sijalle tuloksella 65.77%. Teimme virheen vaihdoissa jokaisella sekä peruutuksessa. Luokka oli karsinta sunnuntain GP-luokkaan, jonne pääsi 18 parasta. Alkuohjelmamme sujui hienosti. Laukassa teimme jälleen vaihtovirheitä, tällä kertaa vaihdoissa joka toisella ja ensimmäinen laukkapiruetti epäonnistui. Viimeisen keskihalkaisin aikana, jossa pitää ratsastaa passagea ja x:ssä siirtyminen piaffiin ja takaisin passageen, Siniltä alkoi jo puhti loppua ja tahtoikin vähän väliä pysähtyä lopputervehdykseen. Saimme kuitenkin hienosti tuloksen 65.69% jolla ylsimme kolmanneksi. Hyvät sijoitukset ja hieno päätös tälle vuodelle! Nyt Sini saa ansaitusti palautua ja rentoutua ja minäkin pääsen käväisemään jouluna kotona Suomessa. Kisat jatkuvat jälleen tammikuussa, jolloin olisi tarkoitus startata Münsterissä kuun alkupuolella.

Kaikille oikein mukavaa joulun odotusta ja toivottavasti saadaan lunta jouluksi!

Emma



tiistaina, marraskuuta 25, 2008

sennujen PM

Heippa ja terveiset vielä toistaiseksi lumisesta Saksasta! Ollaan kotiuduttu Tanskan PM-reissulta maanantaina ja Sini on palautunut rankasta kisamatkasta hyvin. Meillä oli aivan uskomattoman hieno reissu! Matkalle lähtiessä en ollenkaan uskaltanut ajatella, että pärjäisimme näinkin hienosti ensimmäisissä senioreiden arvokisoissa. Olen todella tyytyväinen viikonlopun suorituksiin varsinkin niiden parantuessa päivä päivältä. Haluan myös kehua hienoa joukkuehenkeä, joka meillä oli suomalaisten keskuudessa, meillä oli hieno reissu! Kiitos vielä kaikille mukana olleille hienosta matkasta!



Terkuin Emma



Sini ja Santos lähettävät myös terveisiä:


lauantaina, marraskuuta 15, 2008

Kisat Sini Santos

Sini Santos sijoittui Mastholtessa 14.11.2008 nelivuotiaiden luokassa viidenneksi tuloksella 7.5. Santos käyttäytyi jälleen kerran erittäin asiallisesti ja oli mukava ratsastaa. Nämä olivat Santoksen viimeiset kilpailut tälle vuodelle. Nyt seuraa taukoa kisoista, mutta treenit jatkuvat. Kokoaminen ravissa ja laukassa tulee uutena ja haastavana asiana. Pääsen myös opettamaan Santokselle uusia asioita kuten vastalaukkaa, käynnin kautta laukanvaihtoja ja takaosakäännöksiä, joita tarvitaan ensi vuonna 5-vuotiaiden luokissa.

Emma

perjantaina, lokakuuta 31, 2008

Paderborn 31.10.2008


Heippa!
Olimme tänään Sini Spiritin kanssa kilpailuissa Paderbornissa. Ratsastimme Inter II tasoisen ohjelman ( samat asiat kuin inter II:ssa, mutta eri järjestyksessä). Hubertus oli mukana neuvomassa. Jo verryttelyssä Sini tuntui jo tosi hyvältä, se oli rento ja kuuliainen. Radalla sama meno jatkui. Itse ratsastin ehkä hieman turhan varovaisesti, mutta halusin saada puhtaan suorituksen viime kisojen jälkeen ja kvalifikoitua seuraavalle päivälle. Suurempia rikkeitä emme tehneetkään ja tulokseksi 65.33 %. Sijoituimme hienosti viidenneksi! Luokan voitti Nadine Capellmann. Kvaalasimme näin huomiseen lyhyeen GP- luokkaan.
Emma


sunnuntai, lokakuuta 19, 2008

Guxhagen-Dörnhagen

Viikonloppuna ratsastin pitkästä aikaa Sini Santoksella ja Sini Spiritillä kilpailuissa. Santoksella osallistuin 4- vuotiaiden materiaaliluokkaan, jossa sijoituimme toiseksi arvosanalla 7.92. Spiritillä ratsastin intermediaire II luokan, joka tällä kertaa meni harjoituksen puolelle. Seuraavat kilpailut Spiritin kanssa ovat jo kahden viikon päästä täällä Paderbornissa ja Santoksella marraskuun puolen välin paikkeilla Mastholtessa, jossa on nuorten hevosten viikonloppu.


Terkuin Emma

Kisatuloksia















Olin kahdella työni puolesta ratsastuksessani olevalla hevosella kilpailuissa 9.10. Warsteinissa. Ratsastin L-tasoisen nuorten hevosten luokan, joka oli avoin 5-6- vuotiaille hevosille. Voitin luokan Fürst Kasparilla, joka on 5-vuotias Fürst Piccolon jälkeläinen. Kaspar sai arvosanan 8.4. Toinen hevosistani oli 6- vuotias tamma Queen Madb (i. Müenchhaus), jolla sijoituin kolmanneksi arvosanalla 7.7.

keskiviikkona, syyskuuta 17, 2008




Nyt olen ollut muutaman viikon töissä ja pystyn jo käyttämään kättäni normaaliin tapaan. Työpäivät ovat entisellään. Sairaslomani jälkeen olen saanut paljon uusia hevosia ratsastettavakseni, enimmäkseen nuoria 4-6 vuotiaita ja on mielenkiintoista seurata miten yhteistyö niiden kanssa kehittyy. Sini Spirit ja Sini Santos ovat molemmat normaalissa treenissä ja sen lisäksi ne pääsevät nauttimaan laitumelle vielä syksyn aurinkoisista ilmoista. Ensimmäiset kilpailut tauon jälkeen molempien hevosteni kanssa ovat todennäköisesti 16.-19.10 ja sen jälkeen suunnitelmissa on vielä muutamat kisat tälle vuodelle. Onneksi kisakausi täällä Saksassa jatkuu vielä joulukuun alkuun ja alkaa uudestaan jo tammi- helmikuussa.


maanantaina, elokuuta 18, 2008

Takaisin töissä

Tervehdys!

Olin tänään ensimmäistä päivää töissä. Enimmäkseen toimin vain hoitajana, tarhasin hevosia, laitoin niitä muille valmiiksi ja purin ratsastuksen jälkeen, tosin satulointi on vielä hiukan hankalaa ja siihen tarvitsenkin muiden apua. Ratsastin itse tänään vain 2 hevosta ja tarkoitus on lisätä hevosten määrää päivä kerrallaan. Kyllä se tästä. Naula, joka yhdistää murtuman, on vielä sisällä ja se on tarkoitus ottaa ulos aikasintaan 4 viikon kuluttua. Siihen asti joudun hieman sietämään pientä nipistystä jonka naula aiheuttaa. Se on nimittäin vähitellen valunut ulospäin ja kurkistaa hieman ihon alla... Kuitenkin hevosen selkään pääsen ja alaskin ja joka päivä käsi tuntuu toimivan paremmin. Täytyy vain yrittää nyt pysyä siellä kyydissä, ettei mitään takapakkia tulisi enää uuden murtuman takia. Mutta hevosten kanssahan aina sattuu ja tapahtuu. Olen minä ennenkin pudonnut, mutta solisluun murtuma oli tähänastisista se kaikkein pahin.
Huomenna on sitten se Olympialaisten kür.. Paljon tsemppiä Kyralle ja Maxille!! Pidetään peukkuja!!

Emma

torstaina, heinäkuuta 31, 2008

Moi!

Olen palannut Suomen "lomalta" takaisin helteiseen Saksaan. Sairasloma jatkuu silti edelleen. Tarkoitus on palata töihin 18.8. eli vielä parisen viikkoa pakkolomaa. Saan käyttää kättäni jo melkein normaalisti, joten pääsen sentään vähän puuhastelemaan Sinin ja Santoksen kanssa. Oli kiva nähdä, että molemmat voivat hyvin ja paksusti. Santos tosin on hieman kärsinyt allergiasta, jonka ilmeisesti uusi olki on aiheuttanut. Odotan jo innolla pääsyä takaisin hevosen selkään ja ratsastamaan!

Hyvää kesän jatkoa!

Emma + pojat

torstaina, heinäkuuta 17, 2008

Kesäterveiset

Hei kaikki!

Sairasloma jatkuu. Leikkauksesta on nyt reilu 4 viikkoa ja solisluu on lähtenyt luutumaan hyvin. Silti edessä on vielä toiset 4 viikkoa ennen kuin lääkäri antaa luvan ruveta ratsastamaan. Olen nyt viettämässä hieman erilaista kesää Suomessa ja nauttimassa Suomen ah niin ihanasta kesästä ( kylmää ja sateista...).

Hevoseni voivat Saksassa hyvin. Sini Spiritillä ratsastaa edelleen Hubertus, mutta nuorempi Santos on saanut nyt myös lomailla.

Terkuin Emma

perjantaina, kesäkuuta 13, 2008

Tummia pilviä taivaalla...

Ikäviä uutisia. Minulla on edessäni nyt vähintään viiden viikon sairasloma solisluun murtuman takia. Maanantaina joudun leikkaukseen, jossa solisluu laitetaan oikealle paikalleen.
Olin ratsastamassa eräällä 3-vuotiaalla, joka toisen hevosen säikähdettyä säikähti myös ja lähti laukkaamaan eikä enää kurvissa pysynytkään pystyssä vaan sen jalat luistivat alta ja hevonen kaatui. Onneksi en kuitekaan jäänyt hevosen alle vaan lensin kauemmas. Siitä sitten suoraan sairaalaan ja röntgeniin. Ei voi uskoa miten nopeasti kaikki voi muuttua. Kaikki suunnitelmat ja kisat voi kesän osalta unohtaa ja miten sitä voi olla yli kuukauden ratsastamatta!? Täytyy vain toivoa, että olkapää paranee nopesti ja pääsen taas pian takaisin töihin ja hevosen selkään. Sillä aikaa hevoseni ovat hyvissä käsissä, Spiritillä ratsastaa Hubertus itse ja Santoksen ratsuttamisesta huolehtii toinen ratsuttajaoppilas.

Emma

perjantaina, toukokuuta 02, 2008

Lienen 1.5.2008


Sini Santoksen ensimmäiset kilpailut ovat nyt takana ja niistä selvittiin kunnialla. Tuloksena neljäs sija pistein 7.4. Santos käyttäytyi todella hyvin ja sitä oli ilo ratsastaa. Se keskittyi hyvin minuun eikä kyttäillyt kukkakoristeita eikä tuomareita. Keskiravissa jouduin tyrkkäämään sitä hieman enemmän eteen ja silloin se laukkasi. Muita virheitä ei tullut ja tuomareiden kommetit olivat erittäin positiivisia. Sanoivat, että Santos on lupaava nuori kouluhevosen alku! Tästä on hyvä jatkaa. Suunnitelmissa on tässä kesän mittaan startata näissä nuorten hevosten luokissa ja kerätä Santokselle kokemusta. Tsemppiä kaikille sinne koti Suomeen!




tiistaina, huhtikuuta 29, 2008

Sini Santoksen ensimmäiset kilpailut

Moi!

Sini Santoksen ekat kisat siis lähestyvät... Kilpailut ovat torstaina 1.5. Lienenissä ulkokentällä joten ollaan myös kotona ahkerasti treenattu ulkona aina sään salliessa. Santos on ainakin tähän asti käyttäytynyt asiallisesti ja kaikki sujunut hyvin. Luokka on tarkoitettu 4-vuotiaille hevosille. Rata sisältää käyntiä, ravia ja laukkaa sekä suoralla että kaarevalla uralla sekä askeleen pidennykset ravissa ja laukassa. Sini Spirit ei starttaa tänä viikonloppuna vaan sitä seuraavana bad salzuflenissa, siellä on vuorossa pikkukierros.
Siispä jännityksellä odotetaan torstaita.
Terkuin Emma

maanantaina, huhtikuuta 14, 2008

Herford-Schwarzenmoor


Huh olipa viikonloppu! Ensimmäinen yhteinen GP-startti on Sinin kanssa nyt takana ja tulos kyllä yllätti täydellisesti. Voitto! Wow! Mahtavaa! En voi sanoin kuvailla miten upealta se tuntui. Lauantaina oli intermediaire II luokka jossa sijoitus toinen 67,642 prosentilla. Tästä 12 parasta ratsasti sunnuntaina lyhyen GP-radan. Minua jännitti kamalasti ennen kisaa vaikken yleensä pahemmin jännitä. Sini oli molempina päivinä hyvä ratsastaa sekä verryttelyssä että radalla. Sunnuntaina se oli jo hieman väsynyt, joten pääsin ratsastamaan sitä enemmän ilman, että se jännittyi tai kuumeni. Molempina päivinä Sini teki hyvän raviohjelman, piaffit ja passaget onnistuivat paremmin kuin kotona. Siirtymiset paffin ja piffin välillä ovat meille vielä vaikeita, mutta niistäkin Sini suoriutui hyvin. Interissä teimme virheen sarjavaihdoissa jokaisella askeleella, mutta GP:ssä ne onnistuivat. GP:n tulos oli 70,325%. Tänään paluu arkeen ja töihin. Sini saa nyt vähän lepäillä ja palautua tehtyään kovasti töitä. Voi että miten se mut yllätti! =)



tiistaina, maaliskuuta 18, 2008

Kisat Dortmund




Moi!

Viime viikon loppu kului melkein kokonaan Dortmundissa, jossa osallistuimme Sini Spirin kanssa m-tasoiseen luokkaan. Verryttelyssä Sini oli aika ''herkkis'', se jännitti ja ylireagoi sen takia apuihini. En saanut sitä rentoutumaan vaan se kuumeni vain entisestään startin lähestyessä. No eipä siinä muuta auttanut kuin yrittää itse olla mahdollisimman rento ja rauhallinen. Ja sitten vain radalle. Radan raviosuus sujui aika varovaisesti, Sini teki kaikki asiat, mutta keskiravit olivat aika vaisut. Käynnissä se vielä oli aika levoton, mutta yllätyksekseni laukassa Sini rentoutui ja laukkaosuus sujuikin sitten ihan mukavasti. Tuloksena 66,6 % joka tällä kertaa riitti 10. sijaan.
Tästä jatketaan taas eteenpäin treenaten ja haetaan lisää kokemusta seuraavista kilpailuista.

Emma



sunnuntai, helmikuuta 03, 2008

Paderborn 2.2.2008



Moi!

Ensimmäiset kisat tänä vuonna Sini Spiritin kanssa ovat nyt takana ja mukava aloitus se olikin. Kisapaikalla Sini oli aluksi hermostunut, mutta rentoutui kun pääsimme maneesiin ja verryttelemään. Sini oli verryttelyssä mukava ratsastaa, se keskittyi minuun hyvin ja vastasi apuihin herkästi jännittymättä. Kilpailuareena oli toisessa hallissa, jonne hevoset joutuivat yksin. Siniä tämä ei kuitenkaan haitannut. Hyvä vire jatkui radalla ja teimme tasaisen suorituksen ilman rikkeitä. Tulos 69,29% ja ensimmäinen sija luokassa, jossa starttasi 27 ratsukkoa. Meidän tallilta mukana oli myös 2 muuta ratsuttajaoppilasta, joista toinen ratsasti hienosti toiselle sijalle 67 prosentilla ja toinen kuudenneksi saaden 64,5%.

Muutaman lepopäivän jälkeen jatkamme jälleen treeniä ja suuntaamme katseen kohti uusia koitoksia.

Emma


keskiviikkona, tammikuuta 16, 2008

Uusi vuosi, uudet kujeet

Moikka vaan kaikille!

Tämä vuosi on alkanut ihan mukavasti. Treenit Sini Spiritin kanssa ovat sujuneet hyvin. Viime kisojen jälkeen meillä oli vaikeuksia vaihdoissa, ihan yksittäisissäkin, mutta ollaan päästy eteenpäin. Olemme työskennelleet paljon ihan perus kootun laukan kanssa. Raviasia ovat Sinille helppoja, joten tärkeämpää onkin nyt keskittyä laukan parantamiseen ja asioihin, jotka ovat meille vaikeita. Kisakauden aloitamme 2.2. täällä Paderbornissa vähän helpommalla luokalla. Tärkeää olisi saada Sinille lisää kisarutiinia, jotta rentous säilyisi myös radalla.

Sini Santos voi myös oikein hyvin. Se on ollut lihoituskuurilla ja onkin jo mukavasti pyöristynyt, sillä tullessaan se oli aika hoikassa kunnossa.

Muuten työt jatkuvat entiseen malliin. Tällä hetkellä minulla on ratsastettavanani enimmäkseen nuoria, 3-6- vuotiaita hevosia. Hevonen, jolla sain aikaisemmin opetella GP-asioita on valitettavasti sairaslomalla. Päivisin ratsastan 8-10 hevosta ja lisäksi pidän muutaman kerran viikossa tunteja pienelle tytölle ja ponille, SAKSAKSI! Aluksi jännitti kovasti, sillä sanavarastoni ei ole vielä suuren suuri vaikka melkein kaiken jo ymmärränkin. Hyvää harjoitusta tuntien pito kuitenkin on!

Hyvää alkanutta vuotta ja tsemppiä treeneihin!

Emma

tiistaina, tammikuuta 01, 2008




Hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta 2008!!!




Toivottaa: Emma ja Sini Spirit & Sini Santos + Mimmi und tallikoira Zola

perjantaina, joulukuuta 14, 2007

Hei!

Täällä työt jatkuvat entiseen tahtiin. Ratsastettavaa ja muuta puuhaa hevosten kanssa riittää. Poikaystävänikin tuli käymään, joten kaikki hevosten jälkeen jäävä vapaa-aika kuluu hänen ja koiramme kanssa. Joulunakin olen töissä, joten en pääse kotiin Suomeen joulun viettoon. Onneksi vanhempani halusivat tulla luokseni viettämään saksalaista joulua.
Sini Spiritin kanssa treenit jatkuvat ja seuraavat kilpailut ovatkin sitten ensi vuoden puolella. Uuden hepan Sini Santoksen kanssa ollaan kaikessa rauhassa tutustuttu toisiimme ja aloiteltu yhteistyötä. Mukavasti on kaikki sujunut tähän asti.
Hyvää joulun ja vuoden vaihteen odotusta! Onpa aika kulunut nopeasti.

Emma

sunnuntai, joulukuuta 02, 2007

Sini Santos



Hei kaikki!


Uusi tulokas Sini Santos löytyi pitkän etsimisen jälkeen täältä Saksasta. Santos on 3- vuotias ori, isä on Sir Oldenburg, emänisä Dream of Heidelberg, mutta on osoittautunut erittäin järkeväksi nuoreksi hepaksi. Luonteeltaan se on utelias, ystävällinen ja leikkisä. Santos oli jo ratsastajaan totutettu, mutta muuten pääsen aloittamaan sen kanssa ihan alusta. Kiinnostava uusi haaste edessä!


lauantaina, marraskuuta 03, 2007

Paderborn 2.-4.11.2007



Olimme Sinin kanssa kilpailuissa täällä Paderbornissa, ei kuitenkaan kotitallilla vaan pienen ajomatkan päässä. Perjantaina ratsastimme vaativa A- tasoisen ohjelman, hieman muunnellun version Prix St. Georgesta. Sini oli jo verryttelyssä mukavan rento ja pehmeä ratsastaa. Radalla sama jatkui, Sini pysyi rentona, mutta itse ratsastin käynnissä ja laukassa turhan varovaisesti, josta seurauksena muutama virhe. Tulos 65.17% ja sijoitus seitsämäs 30 lähtijän joukossa.

Lauantaina vuorossa oli Prix St. Georges Special, johon pääsi 20 parasta edelliseltä päivältä. Sinin hyvä vire jatkui ja se suoritti radan rennosti ja keskittyneesti. Raviohjelma oli lennokas ja saimmekin sulkutaivutuksista ja lisäyksistä kaseja. Tulos 65.67% ja sijoitus 3! Olen todella tyytyväinen Siniin ja molempiin suorituksiin. Tästä on taas hyvä jatkaa.

Alkavan viikon Sini saa lepäillä ilman koulukuvioita, jonka jälkeen aloitellaan uudelleen.

*Emma

keskiviikkona, lokakuuta 31, 2007

Treenit Sinin kanssa sujuvat hyvin ja olemmekin valmistautuneet Paderbornissa tulevana viikonloppuna järjestettäviin kilpailuihin. Siellä meillä olisi tarkoitus ratsastaa vaativaa A:n tasoinen luokka, josta 20 parasta pääsee vielä seuraavana päivänä järjestettävään Prix St. Georges Specialiin. Käymme jo etukäteen huomenissa tutustumassa kilpailuareenaan, joka saattaa olla hieman pelottava isoine katsomoineen ja kukkakoristeineen. Kirjoittelen uudelleen kisojen jälkeen kuinka meille kävi!

-Emma

sunnuntai, lokakuuta 14, 2007

Kisat!

Heei!

Päästiin pitkästä aikaa Sinin kanssa kilpailemaan. Lauantaina Hövelhofissa starttasimme m- sekä s- luokissa. Verryttelyssä Sini oli mukava ratsastaa, mutta radalla jännittyi. Tuomaripääty sekä katsomon puoleinen pitkä sivu olivat tällä kertaa pelottavia. Ensimmäisen ohjelman ratsastin itse hieman varovaisesti, sillä Sini oli aika pinkeänä, mutta suurempia rikkeitä ei tullut. Tuloksena 65% ja kolmas sija. Toinen luokka alkoi heti perään. Se oli Sinille hyvää harjoittelua, että vielä uudestaan pääsimme radalle. Tällä kertaa ratsastin itse jo napakammin ja verryttelyssä Sini olikin super! Radalla se vielä jännitti, mutta mukaan mahtui hyviäkin pätkiä. Ravisulut onnistuivat, lisätyssä käynnissä Sini ravasi kerran ja vaihdot olivat aika pinkeitä ja osa korkealla ristillä. Tuloksena 63,5% ja 8. sija.

Kokonaisuudessaan olen päivään tyytyväinen, Sini tarvitsee vielä lisää rutiinia ja kokemuksia, että rentoutuu myös radalla. Nyt muutama päivä kevyesti ja sitten taas jatketaan harjoittelua kisoja silmällä pitäen.

Terkkuja!

Emma ja Sini

torstaina, lokakuuta 04, 2007

Takaisin treenissä

Hyviä uutisia. Sini voi jo paremmin ja olemme vähitellen lisäilleet kouluharjoittelun määrää. Sini tuntuu nyt paljon vahvemmalta ja iloisemmalta pienen treenitauon jälkeen. Odotan toiveikkaana talvea ja ensi vuotta. Jos suuntaus jatkuu hyvänä ehdimme vielä mahdollisesti startata täällä Paderbornissa marraskuun alussa.

Työt jatkuvat entiseen malliin, tosin hevosia on nyt enemmän ratsastettavana, sillä yksi ratsuttajista vaihtoi työpaikkaa. Päivisin meillä on noin 6-8 hevosta liikutettavana.

Saksankieltäkin yritän päntätä ja joka päivä oppii jotain uutta. Tällä hetkellä ymmärrän jo melkein kaiken, mutta puhuminen onkin sitten vaikeampaa. Mutta eiköhän se siitä!

Jaksamista ja talven odotusta!

Emma

lauantaina, elokuuta 25, 2007

Taukoa harjoittelusta

Olen joutunut pitämään Sinin kanssa taukoa koulutreeneistä. Sen selkä kipeytyi lisääntyneen kokoamisasteen ja vaatimustason vuoksi. Emme tahdo tehdä hallaa hevoselle, kun sillä kumminkin on vielä koko tulevaisuus edessään. Siksi olemmekin nyt ottaneet rauhallisemmin ja hieman takapakkia, jotta saadaan tasattua tilannetta ja hevonen kuntoon. Nyt keskitymme peruskunnon parantamiseen ja varovasti päivä kerrallaan katsotaan tilannetta. Vielä me tänä vuonna ehdimme radoillekin, sillä onhan kilpailukausi täällä huomattavasti pidempi kuin siellä kotisuomessa!

Syksyä odotellessa..

Emma ja Sini Spirit

lauantaina, heinäkuuta 28, 2007

Kuulumiset

Sini tarhailee


Täällä harjoitukset jatkuvat entiseen malliin. Ollaan aika paljon Sinin kanssa keskitytty laukan parantamiseen ja siihen, että pysähdyksissä seisotaan hiljaa paikoillaan ja jopa keskitytään eikä niin, että pysähdys on Sinille sama kuin: "Katsopas Emma! Tuolla tapahtuu jotain mielenkiintoista!".

Toinen heinäsatokin korjattiin tässä heinäkuun alussa hirveällä kiireellä kun oli luvattu sadetta. Saatiinkin sitten parin päivän aikana purkaa 7 heinäkuormaa 4-5 henkilön voimin. Ihanaa varsinkin 30 asteen helteessä heinävintillä, jossa on varmasti tuplasti kuumempaa kuin ulkosalla. Noh, tuota ihanuutta kestikin vain sen yhden viikon eikä tällä hetkellä helteisestä kesästä tietoakaan.

Mukavaa kesän jatkoa, toivottavasti sentään Suomessa saa nauttia lämmöstä!

Emma ja Sini

maanantaina, heinäkuuta 02, 2007

Onnea Iina ja Volanti!

Pääsin kuin pääsinkin mukaan Ypäjälle. Sain pienen loman viime viikolle ja lensin Suomeen seuraamaan PM-kilpailuja. Oli hienoa nähdä Volanti vielä radalla, yhtä innoissaan kuin aina kun se pääsee esiintymään. Hienosti Iina sai kuitenkin luotsattua sen ratojen läpi. Minua jännitti katsomossa enemmän kuin kilpaillessani itse aiemmin.

Nyt taas takaisin töissä. Sama arki kuin aiemminkin. Tulevan viikonlopun olen kokonaan töissä, teen tallia molemmat päivät sekä lauantaina ratsastetaan hevoset. Sini voi paksusti, on tainnut olla ruoka-aikoina kotona. Henri ja Mimmi jäivät Suomeen kesän viettoon, joten asustelen ihan issekseni jonkin aikaa.

Jatketaan harjoituksia!

-Emma

perjantaina, kesäkuuta 22, 2007

22.6.2007


HYVÄÄ JUHANNUSTA!!
Toivottavat Emma ja Sini Spirit
(Kuva Hagenista huhtikuulta)

keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2007

Kuvia Lienen

Verryttelyä



Palkintojen jako


Ulkona rata näytti tältä.





Verryttelyssä
Äiti hevosen hoitajana.

sunnuntai, kesäkuuta 17, 2007

Kuulumisia

Heips!

Täällä on riittänyt kiireitä. Viikko sitten meillä järjestettiin 3- päiväiset kilpailut sekä koulu- että esteratsastuksessa. Järjestelyt aloitettiin jo viikko aiemmin ja melkein yhtä kauan kesti kisojen jälkeen tavaroiden purku ja siivoaminen. Itse en päässyt kilpailuihin osallistumaan, olin Hubertuksen hevosen hoitajana Balven kansainvälisissä kilpailuissa. Hienoa sekin! Samalla pakkasimme omia tavaroita ja muutimme uuteen asuntoon pienen matkan päähän Fleyenhofista.
Sini on päässyt hieman lomailemaan ja ensi viikolla aloitetaan jälleen. Seuraavia kilpailuja on suunniteltu heinä- ja elokuulle. Olen saanut muutaman uuden nuoren hevosen ratsastettavakseni, nelivuotiaan tamman sekä sisäänratsastukseen tulleen kolmivuotiaan. Molemmat pieniä tammoja, joiden kanssa kyllä riittää tekemistä. Nuoria on mukava ratsastaa kun niin nopeasti huomaa kehityksen ja näkee mitä on saanut aikaan. Innolla odotan taas alkavaa viikkoa!
Työniloa sinne Suomeenkin päin!

Emma

keskiviikkona, toukokuuta 16, 2007

Moikka!

Jälleen yhdet kilpailut takana, Lienenissä. Ulkokisat ja koko edellinen viikko satanut vettä. Radat olivatkin sen näköisiä. Ensimmäisenä päivänä oli Pyhä Yrjö. Onneksi meidän luokka siirrettiin sisälle, mutta verryttely jäi silti ulos ja nurmelle. Eikä meillä tietenkään ollut hokkeja. Myös Sinin keskittymistä koeteltiin, sillä estekenttä ja esteisiin verryttelijät olivat ihan vieressä. Noh, radalle päästiin, mutta kovin jännittyneinä ja vielä maneesissa olevat kukkapuskat lisäsivät jännitystä. Prosentit silti yli 64 ja 4. sija. Onneksi meillä oli vielä toinen päivä edessä. Seuraavana päivänä Inter 1 ja pääsimmekin verryttelemään maneesiin, sillä lähdin luokan alkupäässä. Sinikin jo rentoutui ja pääsimme hyvillä mielin radalle. Radalla vielä hieman epätasaisuutta ja muutamia pieniä rikkeitä, mutta paljon parempi kuin edellisenä päivänä. Tulos 67% ja sijoitus 2. Sain taas paljon lisää kokemusta Sinin kanssa reissaamisesta ja ratsastamisesta vieraassa paikassa. Tämä viikko taas hieman huilataan ja sen jälkeen jatketaan harjoituksia. Seuraavat kisat ovatkin vasta kesäkuun alussa meillä täällä Fleyenhofissa. Hyvää aikaa hakea tasaisuutta ja varmuutta suorituksiin.

Iloiset terveiset tällä hetkellä sateisesta Saksasta!

Emma

keskiviikkona, toukokuuta 02, 2007

Hagen

Hei!



Olipa hienot kilpailut! Upeat puitteet, paljon hyviä ratsukoita ja ihana ilma. Olen todella tyytyväinen koko viikonloppuun. Sini oli ekasta radasta asti rennompi ja keskittyneempia kuin Dortmundissa ja hyvä ratsastaa. Ekana päivänä Pyhässä Yrjössä sähläsin itse molemmat sarjat, joten se pudotti pisteitä reilusti, mutta tokana päivänä Interissä sarjatkin onnistuivat ja tulos jo parempi. Se oli meidän ensimmäinen yhteinen Inter rata ja olen enemmän kuin iloinen tuloksesta. En odottanut pääseväni küriin, sillä siihen otettiin vain kuusi parasta ratsukkoa Interistä ja yllätyksekseni saimme startata vielä kolmantenakin päivänä. Kürissä ravi sujui, mutta Sini väsähti loppua kohden ja laukka ohjelmassa teimme useampia virheitä. Kokonaisuudessaan viikonloppu oli onnistunut ja taas ollaan yhtä kokemusta rikkaampia.



Tämän viikon Sini saa huilia, tarhailla, kävellä ja laukkailla ja ensi viikolla jatketaan taas treeniä.



Kesäiset terveiset täältä Fleyenhofista!




Emma & Sini

tiistaina, huhtikuuta 17, 2007

17.4.-07

Hei!

Dortmundin kisoista palauduttiin viime viikko ja nyt jatketaan harjoittelua tähtäimenä Hagenin kisat 26.-29.4. Sinille, ja myös minulle, oli hyvä kokemus kilpailla Dortmundin kaltaisessa hallissa. Siellä oli paljon ihmisiä, hevosia ja muuta hälinää, joten Sinin keskittyminen muuhun kuin minuun ei ollut yllätys. Heppa tarvitsee vain lisää rutiinia niin kisoista kuin matkustamisestakin.

Työt sujuvat entiseen malliin. Pari uutta harjoittelijaa ollaan saatu tänne avuksemme, joten nyt meitä on useampi ja työt sujuvat nopeaan. Välillä liiankin nopeaan, mutta sitten ehtii tehdä niitä asioita joihin ei yleensä riitä aika kuten vaikka suitsien puhdistamiseen.

Kone ei suostu tällä kertaa yhteistyöhön, jotta saisin lisättyä kuvia kisoista. Laitan niitä kuitenkin piakkoin.

Iloista kevättä ja hyviä kisakauden avauksia sinne Suomeen!

Emma

sunnuntai, huhtikuuta 01, 2007

Treeniä ulkona...




Hei!

Tässä lupaamiani kuvia. Täällä ollaan päästy jo mukavasti ulos treenailemaan ja kyllä kaunis ilma ulkona aina maneesin "tunkkaisuuden" voittaa. Ratsastus ulkokentällä on Sinin mielestä hirvittävän jänskää kun joka paikassa suhisee ja rapisee, ja kaikkea pitää katsella. Maneesissa on tämän takia helpompi ratsastaa, kun Sini keskittyy paremmin. Eiköhän se kuitenkin ala ulkonakin sujumaan paremmin nyt kun ilmat sallivat.

Aurinkoisin terveisin Emma & Sini

keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2007

28.3.2007

Heips!

Takana mukava viikonloppu. Vanhempani tulivat käymään torstaina ja lähtivät kotiin maanantaina. Oli ihana nähdä heitä pitkästä aikaa. Lauantaina kävimme Hertogenboschissa katsomassa maailmancupia. Täältä Ettelnistä oli sinne matkaa kolmisen tuntia ja lähdimme varhain liikkeelle. Perillä marssimme suomenliput repussa lippuluukulle ja pettymykseksemme liput olivat loppuunmyyty. No onneksi avulias henkilökunta löysi meille jostain kummasta liput ja pääsimme seuraamaan upeaa kilpailua. Oli hienoa nähdä sen tason ratsukoita ja ottaa oppia heistä. Itse tykkäsin paljon Silvia Iklen ja Salierin esityksestä. Hän ratsasti kauniisti ja hevonen oli tyytyväisen näköinen.

Sini sai muuttaa tänään uuteen ikkunalliseen karsinaan. Se ei varmaan malta nukkuakaan kun on koko ajan pää ulkona kurkkimassa mitä ulkopuolella tapahtuu.

Seuraavat kilpailumme ovat pääsiäisenä Dortmundissa. Siellä on finaali, jonne kvalifikoiduimme Hövelhofin kilpailusta. Tällä ja ensi viikolla keskitymme tulevaan ohjelmaan ja sen osien ratsastamiseen.

Saksan kurssista on enää viimeinen tunti jäljellä ja sen jälkeen on ensimmäinen käyty. Nyt pitäisi ainakin muutama lause osata! Täytyisi vain yrittää käyttää saksan kieltä enemmän tallissa, mutta helpommin tulee puhuttua englantia.

Viime torstaina tuli takatalvi! Lunta satoi yön aikana ainakin 10 senttiä vaikkei pakkasta juuri ollutkaan. Päivän aikana lumisade muuttui rännäksi ja vesisateeksi ja kaikki lumi katosi yhtä nopeasti kuin tulikin. Nyt on taas ilma hieman lämmennyt ja aurinkokin paistaa jälleen. Ulkokentällekin ollaan jo muutamia kertoja päästy.

Lisäilen uusia kuvia pian!

Emma

perjantaina, maaliskuuta 02, 2007

Moikkista!

Kisojen jälkeinen viikko otettiin rennosti ja Sini palautu hyvin. Olen todella iloinen, että ensimmäiset kilpailut sujuivat kokonaisuudessaan mainiosti ja suuremmilta kommelluksilta vältyttiin. Nyt katseet kohti uusia tuulia ja jatketaan reeniä.

Tällä viikolla ollaan taas aloitettu normaali työskentely. Vaihdot sujuvat jo paremmin ja vaihtoja jokaisella askeleella ollaan aloiteltu, kuski vaan on ihan hukassa. Saan onneksi hakea hieman tuntumaa yhdellä Hubertuksen valmiilla GP-hepalla. Piaffin alkeet alkavat jo sujua, tietysti lisää voimaa tarvitaan ja vähitellen lisäillään askelten määrää.

Hauskaa kevään odotusta!

Terkuin Emma

tiistaina, tammikuuta 30, 2007

Talviterveiset!

Hip hei! Talvi tuli tännekin! Viime viikko oli jo pakkasen puolella ja satoi jopa vähän lunta. Maa oli hetken ihanan valkoinen ja tuli mukavan kotoisa olo. Kauaa se ilo ei kuitenkaan kestänyt sillä seuraavana päivänä kaikki lumi suli pois ja lämpötila kohosi takaisin plussan puolelle.

Muuten kaikki asiat jatkuvat entiseen malliin. Työpäivät ovat pitkiä, mutta hevosten kanssa aika kuluu nopeaan. Sinin kanssa treenit sujuvat hyvin ja vaihdotkin alkavat taas onnistua. Pikku hiljaa se hyvä tulee. Muitakin hevosia ratsastan päivittäin 3-6 kpl, osa nuoria ja osa jo kokeneempia.

Aloitin eilen saksan tunnit. Vihdoinkin! Nyt käyn kahtena iltana viikossa istumassa koulun penkillä ja ihme on jos en opi, sillä opettaja ei puhu muuta kuin saksaa.

Kilpailukalenteria ei olla vielä tarkemmin suunniteltu, mutta mahdollisesti ensi kuun puolella pääsemme Sinin kanssa aloittamaan kilpailukauden pitkän tauon jälkeen. Tässä kuussa emme vielä päässeet starttaamaan, koska paperiasiat eivät olleet ehtineet kuntoon.

Kevään odotusta sinne Suomeen!

Emma ja Sini

keskiviikkona, tammikuuta 10, 2007

10.1.2007

Hei!

Ollaan taas päästy Sinin kanssa treenailemaan. Ollaan työstetty meille vaikeimpia asioita eli piruetteja ja piaffin alkeita. Alkavat pikku hiljaa sujumaan ja varsinkin tänään Sini oli todella hyvä! Ollaan myös tehty vaihtoja kun niissä heppa tahtoo vähän kuumeta. Mutta sehän vaan hyvä, että energiaa riittää!

Täällä on ollut todella lämmintä, alkuviikko +15 päivällä!! Ja välillä aurinkokin pilkistää. Uskomatonta, kun eletään jo tammikuuta. Poikaystäväni Henri ja koiramme Mimmi saapuivat maanantaina seurakseni. Hain heidät lentokentältä Düsseldorfista ja nyt majoitumme kaikki kolme tänne pieneen asuntooni. On kyllä mukavaa, ei voi muuta sanoa.

Jatketaan harjoituksia!

Emma

maanantaina, tammikuuta 01, 2007

Hyvää Uutta Vuotta 2007!

Vuoden ensimmäinen päivä, meillä vapaa. Eilen oltiin vielä töissä, mutta pääsimme aikaisemmin. Mietin olisivatko raketit samanlaisia täällä kuin Suomessa, mutta kyllä ne olivat. Täällä +10 astetta ja vettä sataa.

Viime viikon ratsastelin Siniä kevyesti, sillä se sai rokotuksesta johtuen nestepatin etujalkojensa väliin. Nyt kuitenkin se on jo laskenut ja pääsemme tällä viikolla työskentelemään enemmän.

Hyvää alkanutta vuotta ja menestystä ensi kaudelle!

Emma