tiistaina, maaliskuuta 18, 2008

Kisat Dortmund




Moi!

Viime viikon loppu kului melkein kokonaan Dortmundissa, jossa osallistuimme Sini Spirin kanssa m-tasoiseen luokkaan. Verryttelyssä Sini oli aika ''herkkis'', se jännitti ja ylireagoi sen takia apuihini. En saanut sitä rentoutumaan vaan se kuumeni vain entisestään startin lähestyessä. No eipä siinä muuta auttanut kuin yrittää itse olla mahdollisimman rento ja rauhallinen. Ja sitten vain radalle. Radan raviosuus sujui aika varovaisesti, Sini teki kaikki asiat, mutta keskiravit olivat aika vaisut. Käynnissä se vielä oli aika levoton, mutta yllätyksekseni laukassa Sini rentoutui ja laukkaosuus sujuikin sitten ihan mukavasti. Tuloksena 66,6 % joka tällä kertaa riitti 10. sijaan.
Tästä jatketaan taas eteenpäin treenaten ja haetaan lisää kokemusta seuraavista kilpailuista.

Emma



sunnuntaina, helmikuuta 03, 2008

Paderborn 2.2.2008



Moi!

Ensimmäiset kisat tänä vuonna Sini Spiritin kanssa ovat nyt takana ja mukava aloitus se olikin. Kisapaikalla Sini oli aluksi hermostunut, mutta rentoutui kun pääsimme maneesiin ja verryttelemään. Sini oli verryttelyssä mukava ratsastaa, se keskittyi minuun hyvin ja vastasi apuihin herkästi jännittymättä. Kilpailuareena oli toisessa hallissa, jonne hevoset joutuivat yksin. Siniä tämä ei kuitenkaan haitannut. Hyvä vire jatkui radalla ja teimme tasaisen suorituksen ilman rikkeitä. Tulos 69,29% ja ensimmäinen sija luokassa, jossa starttasi 27 ratsukkoa. Meidän tallilta mukana oli myös 2 muuta ratsuttajaoppilasta, joista toinen ratsasti hienosti toiselle sijalle 67 prosentilla ja toinen kuudenneksi saaden 64,5%.

Muutaman lepopäivän jälkeen jatkamme jälleen treeniä ja suuntaamme katseen kohti uusia koitoksia.

Emma


keskiviikkona, tammikuuta 16, 2008

Uusi vuosi, uudet kujeet

Moikka vaan kaikille!

Tämä vuosi on alkanut ihan mukavasti. Treenit Sini Spiritin kanssa ovat sujuneet hyvin. Viime kisojen jälkeen meillä oli vaikeuksia vaihdoissa, ihan yksittäisissäkin, mutta ollaan päästy eteenpäin. Olemme työskennelleet paljon ihan perus kootun laukan kanssa. Raviasia ovat Sinille helppoja, joten tärkeämpää onkin nyt keskittyä laukan parantamiseen ja asioihin, jotka ovat meille vaikeita. Kisakauden aloitamme 2.2. täällä Paderbornissa vähän helpommalla luokalla. Tärkeää olisi saada Sinille lisää kisarutiinia, jotta rentous säilyisi myös radalla.

Sini Santos voi myös oikein hyvin. Se on ollut lihoituskuurilla ja onkin jo mukavasti pyöristynyt, sillä tullessaan se oli aika hoikassa kunnossa.

Muuten työt jatkuvat entiseen malliin. Tällä hetkellä minulla on ratsastettavanani enimmäkseen nuoria, 3-6- vuotiaita hevosia. Hevonen, jolla sain aikaisemmin opetella GP-asioita on valitettavasti sairaslomalla. Päivisin ratsastan 8-10 hevosta ja lisäksi pidän muutaman kerran viikossa tunteja pienelle tytölle ja ponille, SAKSAKSI! Aluksi jännitti kovasti, sillä sanavarastoni ei ole vielä suuren suuri vaikka melkein kaiken jo ymmärränkin. Hyvää harjoitusta tuntien pito kuitenkin on!

Hyvää alkanutta vuotta ja tsemppiä treeneihin!

Emma

tiistaina, tammikuuta 01, 2008




Hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta 2008!!!




Toivottaa: Emma ja Sini Spirit & Sini Santos + Mimmi und tallikoira Zola

perjantaina, joulukuuta 14, 2007

Hei!

Täällä työt jatkuvat entiseen tahtiin. Ratsastettavaa ja muuta puuhaa hevosten kanssa riittää. Poikaystävänikin tuli käymään, joten kaikki hevosten jälkeen jäävä vapaa-aika kuluu hänen ja koiramme kanssa. Joulunakin olen töissä, joten en pääse kotiin Suomeen joulun viettoon. Onneksi vanhempani halusivat tulla luokseni viettämään saksalaista joulua.
Sini Spiritin kanssa treenit jatkuvat ja seuraavat kilpailut ovatkin sitten ensi vuoden puolella. Uuden hepan Sini Santoksen kanssa ollaan kaikessa rauhassa tutustuttu toisiimme ja aloiteltu yhteistyötä. Mukavasti on kaikki sujunut tähän asti.
Hyvää joulun ja vuoden vaihteen odotusta! Onpa aika kulunut nopeasti.

Emma

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2007

Sini Santos



Hei kaikki!


Uusi tulokas Sini Santos löytyi pitkän etsimisen jälkeen täältä Saksasta. Santos on 3- vuotias ori, isä on Sir Oldenburg, emänisä Dream of Heidelberg, mutta on osoittautunut erittäin järkeväksi nuoreksi hepaksi. Luonteeltaan se on utelias, ystävällinen ja leikkisä. Santos oli jo ratsastajaan totutettu, mutta muuten pääsen aloittamaan sen kanssa ihan alusta. Kiinnostava uusi haaste edessä!


lauantaina, marraskuuta 03, 2007

Paderborn 2.-4.11.2007



Olimme Sinin kanssa kilpailuissa täällä Paderbornissa, ei kuitenkaan kotitallilla vaan pienen ajomatkan päässä. Perjantaina ratsastimme vaativa A- tasoisen ohjelman, hieman muunnellun version Prix St. Georgesta. Sini oli jo verryttelyssä mukavan rento ja pehmeä ratsastaa. Radalla sama jatkui, Sini pysyi rentona, mutta itse ratsastin käynnissä ja laukassa turhan varovaisesti, josta seurauksena muutama virhe. Tulos 65.17% ja sijoitus seitsämäs 30 lähtijän joukossa.

Lauantaina vuorossa oli Prix St. Georges Special, johon pääsi 20 parasta edelliseltä päivältä. Sinin hyvä vire jatkui ja se suoritti radan rennosti ja keskittyneesti. Raviohjelma oli lennokas ja saimmekin sulkutaivutuksista ja lisäyksistä kaseja. Tulos 65.67% ja sijoitus 3! Olen todella tyytyväinen Siniin ja molempiin suorituksiin. Tästä on taas hyvä jatkaa.

Alkavan viikon Sini saa lepäillä ilman koulukuvioita, jonka jälkeen aloitellaan uudelleen.

*Emma

keskiviikkona, lokakuuta 31, 2007

Treenit Sinin kanssa sujuvat hyvin ja olemmekin valmistautuneet Paderbornissa tulevana viikonloppuna järjestettäviin kilpailuihin. Siellä meillä olisi tarkoitus ratsastaa vaativaa A:n tasoinen luokka, josta 20 parasta pääsee vielä seuraavana päivänä järjestettävään Prix St. Georges Specialiin. Käymme jo etukäteen huomenissa tutustumassa kilpailuareenaan, joka saattaa olla hieman pelottava isoine katsomoineen ja kukkakoristeineen. Kirjoittelen uudelleen kisojen jälkeen kuinka meille kävi!

-Emma

sunnuntaina, lokakuuta 14, 2007

Kisat!

Heei!

Päästiin pitkästä aikaa Sinin kanssa kilpailemaan. Lauantaina Hövelhofissa starttasimme m- sekä s- luokissa. Verryttelyssä Sini oli mukava ratsastaa, mutta radalla jännittyi. Tuomaripääty sekä katsomon puoleinen pitkä sivu olivat tällä kertaa pelottavia. Ensimmäisen ohjelman ratsastin itse hieman varovaisesti, sillä Sini oli aika pinkeänä, mutta suurempia rikkeitä ei tullut. Tuloksena 65% ja kolmas sija. Toinen luokka alkoi heti perään. Se oli Sinille hyvää harjoittelua, että vielä uudestaan pääsimme radalle. Tällä kertaa ratsastin itse jo napakammin ja verryttelyssä Sini olikin super! Radalla se vielä jännitti, mutta mukaan mahtui hyviäkin pätkiä. Ravisulut onnistuivat, lisätyssä käynnissä Sini ravasi kerran ja vaihdot olivat aika pinkeitä ja osa korkealla ristillä. Tuloksena 63,5% ja 8. sija.

Kokonaisuudessaan olen päivään tyytyväinen, Sini tarvitsee vielä lisää rutiinia ja kokemuksia, että rentoutuu myös radalla. Nyt muutama päivä kevyesti ja sitten taas jatketaan harjoittelua kisoja silmällä pitäen.

Terkkuja!

Emma ja Sini

torstaina, lokakuuta 04, 2007

Takaisin treenissä

Hyviä uutisia. Sini voi jo paremmin ja olemme vähitellen lisäilleet kouluharjoittelun määrää. Sini tuntuu nyt paljon vahvemmalta ja iloisemmalta pienen treenitauon jälkeen. Odotan toiveikkaana talvea ja ensi vuotta. Jos suuntaus jatkuu hyvänä ehdimme vielä mahdollisesti startata täällä Paderbornissa marraskuun alussa.

Työt jatkuvat entiseen malliin, tosin hevosia on nyt enemmän ratsastettavana, sillä yksi ratsuttajista vaihtoi työpaikkaa. Päivisin meillä on noin 6-8 hevosta liikutettavana.

Saksankieltäkin yritän päntätä ja joka päivä oppii jotain uutta. Tällä hetkellä ymmärrän jo melkein kaiken, mutta puhuminen onkin sitten vaikeampaa. Mutta eiköhän se siitä!

Jaksamista ja talven odotusta!

Emma

lauantaina, elokuuta 25, 2007

Taukoa harjoittelusta

Olen joutunut pitämään Sinin kanssa taukoa koulutreeneistä. Sen selkä kipeytyi lisääntyneen kokoamisasteen ja vaatimustason vuoksi. Emme tahdo tehdä hallaa hevoselle, kun sillä kumminkin on vielä koko tulevaisuus edessään. Siksi olemmekin nyt ottaneet rauhallisemmin ja hieman takapakkia, jotta saadaan tasattua tilannetta ja hevonen kuntoon. Nyt keskitymme peruskunnon parantamiseen ja varovasti päivä kerrallaan katsotaan tilannetta. Vielä me tänä vuonna ehdimme radoillekin, sillä onhan kilpailukausi täällä huomattavasti pidempi kuin siellä kotisuomessa!

Syksyä odotellessa..

Emma ja Sini Spirit

lauantaina, heinäkuuta 28, 2007

Kuulumiset

Sini tarhailee


Täällä harjoitukset jatkuvat entiseen malliin. Ollaan aika paljon Sinin kanssa keskitytty laukan parantamiseen ja siihen, että pysähdyksissä seisotaan hiljaa paikoillaan ja jopa keskitytään eikä niin, että pysähdys on Sinille sama kuin: "Katsopas Emma! Tuolla tapahtuu jotain mielenkiintoista!".

Toinen heinäsatokin korjattiin tässä heinäkuun alussa hirveällä kiireellä kun oli luvattu sadetta. Saatiinkin sitten parin päivän aikana purkaa 7 heinäkuormaa 4-5 henkilön voimin. Ihanaa varsinkin 30 asteen helteessä heinävintillä, jossa on varmasti tuplasti kuumempaa kuin ulkosalla. Noh, tuota ihanuutta kestikin vain sen yhden viikon eikä tällä hetkellä helteisestä kesästä tietoakaan.

Mukavaa kesän jatkoa, toivottavasti sentään Suomessa saa nauttia lämmöstä!

Emma ja Sini

maanantaina, heinäkuuta 02, 2007

Onnea Iina ja Volanti!

Pääsin kuin pääsinkin mukaan Ypäjälle. Sain pienen loman viime viikolle ja lensin Suomeen seuraamaan PM-kilpailuja. Oli hienoa nähdä Volanti vielä radalla, yhtä innoissaan kuin aina kun se pääsee esiintymään. Hienosti Iina sai kuitenkin luotsattua sen ratojen läpi. Minua jännitti katsomossa enemmän kuin kilpaillessani itse aiemmin.

Nyt taas takaisin töissä. Sama arki kuin aiemminkin. Tulevan viikonlopun olen kokonaan töissä, teen tallia molemmat päivät sekä lauantaina ratsastetaan hevoset. Sini voi paksusti, on tainnut olla ruoka-aikoina kotona. Henri ja Mimmi jäivät Suomeen kesän viettoon, joten asustelen ihan issekseni jonkin aikaa.

Jatketaan harjoituksia!

-Emma

perjantaina, kesäkuuta 22, 2007

22.6.2007


HYVÄÄ JUHANNUSTA!!
Toivottavat Emma ja Sini Spirit
(Kuva Hagenista huhtikuulta)

keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2007

Kuvia Lienen

Verryttelyä



Palkintojen jako


Ulkona rata näytti tältä.





Verryttelyssä
Äiti hevosen hoitajana.

sunnuntaina, kesäkuuta 17, 2007

Kuulumisia

Heips!

Täällä on riittänyt kiireitä. Viikko sitten meillä järjestettiin 3- päiväiset kilpailut sekä koulu- että esteratsastuksessa. Järjestelyt aloitettiin jo viikko aiemmin ja melkein yhtä kauan kesti kisojen jälkeen tavaroiden purku ja siivoaminen. Itse en päässyt kilpailuihin osallistumaan, olin Hubertuksen hevosen hoitajana Balven kansainvälisissä kilpailuissa. Hienoa sekin! Samalla pakkasimme omia tavaroita ja muutimme uuteen asuntoon pienen matkan päähän Fleyenhofista.
Sini on päässyt hieman lomailemaan ja ensi viikolla aloitetaan jälleen. Seuraavia kilpailuja on suunniteltu heinä- ja elokuulle. Olen saanut muutaman uuden nuoren hevosen ratsastettavakseni, nelivuotiaan tamman sekä sisäänratsastukseen tulleen kolmivuotiaan. Molemmat pieniä tammoja, joiden kanssa kyllä riittää tekemistä. Nuoria on mukava ratsastaa kun niin nopeasti huomaa kehityksen ja näkee mitä on saanut aikaan. Innolla odotan taas alkavaa viikkoa!
Työniloa sinne Suomeenkin päin!

Emma

keskiviikkona, toukokuuta 16, 2007

Moikka!

Jälleen yhdet kilpailut takana, Lienenissä. Ulkokisat ja koko edellinen viikko satanut vettä. Radat olivatkin sen näköisiä. Ensimmäisenä päivänä oli Pyhä Yrjö. Onneksi meidän luokka siirrettiin sisälle, mutta verryttely jäi silti ulos ja nurmelle. Eikä meillä tietenkään ollut hokkeja. Myös Sinin keskittymistä koeteltiin, sillä estekenttä ja esteisiin verryttelijät olivat ihan vieressä. Noh, radalle päästiin, mutta kovin jännittyneinä ja vielä maneesissa olevat kukkapuskat lisäsivät jännitystä. Prosentit silti yli 64 ja 4. sija. Onneksi meillä oli vielä toinen päivä edessä. Seuraavana päivänä Inter 1 ja pääsimmekin verryttelemään maneesiin, sillä lähdin luokan alkupäässä. Sinikin jo rentoutui ja pääsimme hyvillä mielin radalle. Radalla vielä hieman epätasaisuutta ja muutamia pieniä rikkeitä, mutta paljon parempi kuin edellisenä päivänä. Tulos 67% ja sijoitus 2. Sain taas paljon lisää kokemusta Sinin kanssa reissaamisesta ja ratsastamisesta vieraassa paikassa. Tämä viikko taas hieman huilataan ja sen jälkeen jatketaan harjoituksia. Seuraavat kisat ovatkin vasta kesäkuun alussa meillä täällä Fleyenhofissa. Hyvää aikaa hakea tasaisuutta ja varmuutta suorituksiin.

Iloiset terveiset tällä hetkellä sateisesta Saksasta!

Emma

keskiviikkona, toukokuuta 02, 2007

Hagen

Hei!



Olipa hienot kilpailut! Upeat puitteet, paljon hyviä ratsukoita ja ihana ilma. Olen todella tyytyväinen koko viikonloppuun. Sini oli ekasta radasta asti rennompi ja keskittyneempia kuin Dortmundissa ja hyvä ratsastaa. Ekana päivänä Pyhässä Yrjössä sähläsin itse molemmat sarjat, joten se pudotti pisteitä reilusti, mutta tokana päivänä Interissä sarjatkin onnistuivat ja tulos jo parempi. Se oli meidän ensimmäinen yhteinen Inter rata ja olen enemmän kuin iloinen tuloksesta. En odottanut pääseväni küriin, sillä siihen otettiin vain kuusi parasta ratsukkoa Interistä ja yllätyksekseni saimme startata vielä kolmantenakin päivänä. Kürissä ravi sujui, mutta Sini väsähti loppua kohden ja laukka ohjelmassa teimme useampia virheitä. Kokonaisuudessaan viikonloppu oli onnistunut ja taas ollaan yhtä kokemusta rikkaampia.



Tämän viikon Sini saa huilia, tarhailla, kävellä ja laukkailla ja ensi viikolla jatketaan taas treeniä.



Kesäiset terveiset täältä Fleyenhofista!




Emma & Sini