perjantaina, joulukuuta 31, 2010

Kotona/ Home

Hei Kaikki!

Vuosi on kohta lopuillaan, viimeistä päivää viedään! Kulunut vuosi on antanut paljon: hienoja kokemuksia, hyviä tuloksia, uusia tuttavuuksia ja ystäviä. On sattunut myös ikäviä asioita, joita ei kai voi ikinä välttää. Loukkaantumiset kuuluvat urheiluun ja niitä sattuu. On vain opittava varautumaan niihin ja kestämään alamäet kun niitä eteen sattuu. Mäen alta matka jatkuu taas uudestaan ylöspäin!
Uusi vuosi ja uudet kujeet edessä. Odotan kovasti tulevaa vuotta ja kilpailuja Sini Spiritin sekä myös Sini Solinan kanssa. Päätähtäin on Rotterdamin EM-kilpailuissa. Sinne on kuitenkin vielä matkaa ja paljon on töitä edessä. Uusi kisakausi alkaa heti viikon päästä Münsteristä, josta meillä on viime vuodelta hyviä muistoja.
Tahdon vielä kiittää kaikkia kuluneesta vuodesta! Erityisen iso kiitos vanhemmilleni, Sinituotteelle, Hubertus Schmidtille, Riitta Holopaiselle, Kyralle ja Nooralle, jotka ovat kaikki omalla panostuksellaan auttaneet minua vuoden aikana.

Toivon kaikille paljon iloa, terveyttä ja menestystä ensi vuodelle!

Emma

maanantaina, joulukuuta 20, 2010

Moi!

Sormi on nyt vihdoinkin parantunut ja ruuvitkin lähtivät viime perjantaina pois. Nyt olen jo täydessä työn touhussa ja treeni Sini Spiritin kanssa jälleen vauhdissa. Ensi vuosi alkaa heti Münsterin kisoilla tammikuun alussa.
Meille on tullut tänne Saksaankin jo hirveästi lunta ja yöksi on tulossa kylmä. Illalla jo -13!! Alkaa tuntua jo ihan kotoiselta täällä lumen keskellä.
Joulun vietän tänä vuonna Saksassa. Tällä kertaa joudun olemaan töissä, valitettavasti. Joulu olisi aina mukava viettää perheen parissa.


Hyvää ja lumista joulua kaikille!

Toivottaa Emma sekä Sini hepat