keskiviikkona, lokakuuta 27, 2010

No niin, nyt on sitten oikea etusormi kipsissä ja sairaslomaa... Putosin pari viikkoa sitten ihan harmittomasti hevosen selästä ja jotenkin onnistuin joko tippumaan sormi edellä tai sitten kiertämään sormen ohjan ympäri. En tiedä kummin kävi, mutta tuloksena oli paksu sormi jonka ajattelin vain venähtäneen hieman. Viikkoa myöhemmin turvotus ei meinannut laskea ja tallillamme käyvä ortopedi halusi varmuudeksi ottaa röntgen kuvat. Ja kas kummaa, sormen pää oli haljennut kahteen osaan joten ortopedi laittoi lähetteen sairaalaan ja suositteli leikkausta. Sairaalassa sanottiin samaa, joten ei muuta kuin varattiin pikaisesti leikkausaika. Leikkaus tehtiin eilen täysin nukutuksessa, mutta illalla pääsin kuitenkin jo kotiin. Nyt on edessä 3-4 viikkoa sairaslomaa. Onpa tylsää. Tietysti onni, että tämä sattui nyt vasta MM:n jälkeen ja onni ettei solisluu murtunut uudelleen. Kumminkin harmittaa taas olla pidemmän aikaa treenaamatta.

So I got bad news. I broke the top of my second finger on the right hand and I needed to have a surgery. This all happened 2 weeks ago when I fell down from the horse really harmlessly. I thought my finger got twisted somehow and it will be thick and blue for few days, that's all. But one week later it was still the same and I went to take the x-rays. Suprise, suprise! I was broken! I had the surgery yesterday and now I need to rest 3 or 4 weeks before I can start thinking about to ride again. I'm a bit sad but luckily this didn't happen before the WEG!!

maanantaina, lokakuuta 18, 2010



Moikka! Nyt on ollut aihetta juhlaan! Viime lauantaina järsestimme tallilla juhlat ja syitä olikin useita: MM, kilpailumenestys, uusi hevonen, ratsuttajatutkinto... Oli hyvää ruokaa, juomaa ja musiikkia. Pikku purtavaa oli sekä suomalaista että saksalaista. Esimerkiksi poro ja ruisnapit kelpasivat! Ohessa kuvia juhlista.




tiistaina, lokakuuta 12, 2010

Kotona/ Home

Kotimatka Kentuckysta takaisin tänne kotitallille Saksaan sujui meidän osaltamme hyvin. Oltiin myöhään sunnuntaina iltapäivällä kotona ja meitä vastassa oli odottamassa suuri joukko ystäviä ja työtovereita. Oli mukava palata kotiin sellaiseen vastaanottoon! Sini oli tyytyväinen kun pääsi rankan reissun jälkeen omaan karsinaan ja minä illalla omaan sänkyyn. Paluu arkeen tapahtui heti seuraavana päivänä, 8 hevosen ratsastus sekä tavaroiden purku. Sitä seuraavana päivänä tuntui kyllä kropassa, että olin useamman hevosen ratsastanut edellisenä päivänä. En muista koska olisin ollut niin kipeä!

Home sweet home! It's nice to be home again. Our return trip from Kentucky went well and we got to our home stable late on Sunday afternoon. I was suprised by my friends who made a homecoming party for us. They were waiting at the barn when we arrived. Sini was happy to be his on stable again and I enjoyed from my own bed. I started working the day after and got to ride 8 horses and unpack our stuff. The next day after that all my muscles were sore from riding and that doesn't happen often!

Kuvia MM kisamatkalta





perjantaina, lokakuuta 01, 2010

MM päivä 13

Meidän kisat ovat nyt pikkuhiljaa loppusuoralla. Minä lennän jälleen Sini Spiritin kanssa ja meidän lähtö on lauantai iltana. Muutama päivä vielä aikaa nauttia lämmöstä
sekä MM huumasta.
Tänään käytiin Sinin kanssa kävelemässä sekä verryttelemässä ja hyvältä tuntui. Sini ei ollenkaan tunnu väsyneeltä, mutta luulen, että sekin on ikionnellinen kun taas pääsee omaan turvalliseen karsinaan kotitallissa.

I'm going to fly again back home with Sini and our flight is going at Saturday night. So we have still few days left here in Kentucky and we are going to enjoy the rest of the days watching the games. The weather is good again but not so hot anymore like last week.
Today I went hacking with Sini and we did light warm up. He feels still fit and not tired at all but I think he is going to be really happy when he can go back to his own stall at Hubertus' barn.

MM päivä 12

Hei kiitos kaikille tsemppaajille sinne kotisuomeen sekä tänne paikanpäälle! Toinen MM-startti on nyt takana. Sini tuntui speciaalissa oikein hyvälle ratsastaa, mutta ajoittain se hieman jännittyi, kuten toisessa piaffissa ja itse mokasin täysin vaihdot jokaisella askeleelle. Täytyy lähteä kotiin harjoittelemaan viiteentoista laskemista! Tuntui upealta ratsastaa tänään jo hieman isomman yleisön edessä ja sääkin sattui olemaan jo aurinkoinen. Loppuen lopuksi virheistä huolimatta olen tyytyväinen suoritukseen ja tavoitehan täyttyi, pääsin 30 parhaan joukkoon ja siitä on hyvä jatkaa seuraaviin koitoksiin!